Kuulon Tuki ry:n historiikki
SISÄLLYS
Kuulon Tuki ry:n toiminta - alue koko Suomi
Alun perin nelihenkinen ryhmä (professori Urpo Siirala, professori Eino Vaheri ja tri Jaakko Hietalahti sekä toiminnanjohtaja Kalevi Miettinen) oli lähtenyt suunnittelemaan – kaksikielistä yhdistystä – Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y. – jo helmikuussa 1966. Varsinainen perustamiskokous pidettiin lähes kahden vuoden kuluttua joulukuussa 1967, jolloin paikalla olivat fil.tri Carl-Erik Olin, prof. Urpo Siirala, ylihoitaja Aino Avela, lääket. ja kir.tri Paavo Koskinen ja maist. Kalevi Miettinen. Tässä tilaisuudessa allekirjoitettiin yhdistyksen rekisteröintiin tarvittavat asiapaperit ja päätettiin pitää yhdistyksen ensimmäinen vuosikokous Helsingin Yliopistollisen keskussairaalan korvaklinikan luentosalissa 31.1.1968.
Suomi 20 vuotta jäljessä muihin Pohjoismaihin verrattuna
Ensimmäinen Kuulon tuki ry:n hallitus
Ensimmäinen puheenjohtaja fil. tri Carl Erik Olin
Ensimmäinen varapuheenjohtaja prof. Urpo Siirala
prof. Jaarli Jauhiainen
Lääket.ja kir.tri Paavo Koskinen
Yhdistyksen ensimmäisessä hallituksessa oli tunnettuja korvalääkäreitä sekä muita tärkeitä henkilöitä: hallituksen puheenjohtajana toimi fil.tri Carl Erik Olin ja varapuheenjohtajana prof. Urpo Siirala ja jäseninä ylihoitaja Aino Avela, prof. Jaarli Jauhiainen, lääket. ja kir.tri Paavo Koskinen, kansanedustaja Uljas Mäkelä ja ylitarkastaja Elias Niskanen. Sihteerinä toimi liiton toiminnanjohtaja maist. Kalevi Miettinen.
Tärkein tavoite oli saada yliopistollisiin keskussairaaloihin kuulovammaisten kuntoutukseen ja tutkimuksiin keskittyviä kuulokeskuksia. Kuulokeskuksissa kuulovammaisilla olisi mahdollisuus saada asianmukainen lääketieteellinen tutkimus, hoito ja kuntoutus. Suomessa oli siihen aikaan vain yksi Kuulonhuoltoliitossa sijainnut kuulokeskus. Ruotsissa jo silloin lakisääteinen kuulokeskusverkosto käsitti noin 50 kuulokeskustaa ympäri maata.
Toinen tärkeä tavoite oli esittää sellainen lainsäädäntö, jonka turvin kuulovammaiset voisivat saada valtion kustannuksella tekniset apuvälineet. Muissa pohjoismaissa kuulokojeet olivat kaikille niitä tarvitseville saatavilla lakisääteisesti valtion kustannuksella.
Tähtäimessä oli myös teknisen kuulonhuollon kehitys ja kuulonhuollon alalla tarvittavan pedagogisen henkilökunnan koulutus.
Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y. perusti heti kolme toimikuntaa:
Neuvottelukunnan tavoitteiden saavuttamiseksi ja voimavarojen kanavoimiseksi tehokkaammin. Kuulon Tuki teki esityksen kaikille valtakunnallisille kuulonhuolto- ja kuulovammaisjärjestöille säännöllisestä yhteistyöstä Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y:n kanssa. Yhdistys oli kutsunut koolle avoimen neuvottelutilaisuuden, johon oli osallistunut puolisen sataa eri järjestöjen jäsentä tai asiasta kiinnostunutta henkilöä. Kattojärjestönä Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y. koordinoisi yhteistoimintaa järjestämällä yhteisiä keskustelutilaisuuksia. Kutsuja tukijärjestöön liittymiseksi lähetettiin lääkäreille, yliopiston rehtoreille, politiikoille, kulttuurihenkilöille, tunnetuille henkilöille ja sen ajan julkiksille, kaiken kaikkiaan 165 henkilölle.
Naistoimikunnan uusien jäsenten sekä varojen hankkimiseksi. Varoja tarvittiin mm. yhdistyksen tunnetuksi tekemiseen. Varojen kerääminen vaatii paljon työtä rahaa tuottavien tilaisuuksien organisoimiseksi.
Työvaliokunnan, joka taas tarvittiin toteuttamaan yhdistyksen tekemät päätökset.
Näin monitasoinen järjestelmä kuulosti suuritöiseltä ja sitä se olikin. Mutta vuonna 1968 aloitettiin tyhjästä. Suomi oli kuulonhuollon alalla 20 vuotta jäljessä muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Hallitukseen vuodeksi kerrallaan
Hallitukseen oli valittu nimekkäitä korvalääkäreitä ja muita korkeassa asemassa olevia henkilöitä kuten ilmenee vuoden 1968 alussa mainitun ensimmäisen hallituksen kokoonpanosta. Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y:n sääntöjen mukaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä viisi jäsentä valittiin vuodeksi kerrallaan. Ilmeisesti siksi, ettei kenenkään tarvitsisi epäillä joutuvansa kytketyksi liian pitkäaikaiseen sitoutumiseen. Käytännössä kuitenkin moni puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä jäsenet pysyivät samoina vuodesta toiseen. Esimerkkeinä mainittakoon hallituksessa toimineista puheenjohtajista, että fil.tri Carl-Erik Olin vuosina 1968 – 1970 (3 vuotta), professori Eino E. Suolahti 1971 – 1977 (7 vuotta), lainopin kand. Simo Tulenheimo 1978 – 1980 (3 vuotta), tohtori Eero Lampio 1981 – 1996 (15½ vuotta) ja yo.merkonomi Heikki Niemi vuodesta 1996 ja edelleen (27. vuosi menossa).
Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y. oli tehnyt myös tiivistä yhteistyötä Kuuloliiton kanssa, kun tietää, miten professori Urpo Siiralan toimiessa yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana vuosina 1968 – 1980 ja tavallisena jäsenenä vielä vuoden 1981 (yhteensä 15 vuotta) oli samaan aikaan Kuulonhuoltoliiton puheenjohtajana vuosina 1959 – 1981.
Suomen ensimmäinen lastenfoniatri, puhe- ja äänihäiriöiden erikoislääkäri Sirkka Siirala toimi vuosia naistoimikunnan vetäjänä. Varojen kerääminen vaati paljon organisoimista ja käytännön järjestelemistä. Yhdistyksen hallituksessa Sirkka Siirala toimi vielä miehensä kuoleman jälkeen vuosina 1982 – 1988.
Hallituksen jäsenistä huomio kiinnittyy myös siihen, että vasta vuonna 1974 valittiin ensimmäisen kerran hallitukseen kuulovammaisia – peräti kaksi: varanotaari Kalle Tervaskari ja sihteeriksi ja valt.kand. Harri Särkimäki.
Suunnitelmat toteutuivat
Alun alkaen (vuosina 1967 – 73) Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y. keskittyi kuulonhuollossa valitsevien epäkohtien selvittelyyn ja ratkaisumallien löytämiseen sekä varojen keruuseen toimintaa varten.
Tärkeä virstanpylväs yhdistykselle oli Kiljavalla 8. – 11.8.1971 Nordiska Audiologiska Sällskapetin pohjoismaisen audiologisen seuran kokous, jonka järjestelyissä yhdistyksen edustajat olivat mukana. Kokoukseen otti osaa pari sataa pohjoismaista alalla toimivaa henkilöä. Kokouksen järjestelytoimikunnasta mukana olivat professori Urpo Siirala ja lääket.lis.Tapani Jauhiainen.
Kiljavalla saadut virikkeet sekä kurssien herättämä huomio vaikutti ilmeisesti siihen, että kansliapäällikkö Aarne Tarasti sosiaali- ja terveysministeriöstä antoi Kuulon Tuen ja Kuulonhuoltoliiton edustajille tehtäväksi kartoittaa kuulonhuollonhuollon silloista tilannetta Suomessa.
Tehtävän otti suorittaakseen Kuulon Tuen sihteeri, lääket.lis. Tapani Jauhiainen, joka kirjoitti muistion kuulovammaisten kuntouttamisesta. Muistio valmistui vuoden vaihteessa, jonka jälkeen se jätettiin Kuulonhuoltoliiton asettaman toimikunnan käsiteltäväksi mahdollisen lakialoitteen aikaansaamiseksi muistion pohjalta.
Jo niinkin aikaisin kuin vuoden 1971 marraskuussa osasi kansanedustaja Sirkka Lankinen ilmoitti sähkösanomalla onnistuneesta kuulonhuoltolain läpimenosta.
Suomeen saatiin jo 70-luvulla perustettua yliopistollisiin keskussairaaloihin kuulokeskuksia ja muihin sairaaloihin pienempiä kuuloasemia.
Yhteiskunnallisesta roolista kuuloyhdistysten tukemiseen
Kuulon Tuen historia on jaettavissa kahteen ajanjaksoon. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin ja ratkaistiin kuulonhuollon sosiaalipoliittisia ongelmia. Toisessa vaiheessa yhdistys alkoi systemaattisesti myöntää anomuksien pohjalta avustusta yhdistyksille.
Vähitellen Kuulon Tuelle kertyi sellainen pörssisalkku, jonka osingoilla pystyttiin myöntämään avustuksia. Kaikkien aikojen ehdottomasti suurin avustus oli vuonna 1975 silloiselle Kuulonhuoltoliiton vastaostetulle Kopolan kurssikeskukselle lahjoitettu piano, markka-arvoltaan 11.300 mk. Vuosien saatossa tukea on myönnetty 116 kohteeseen keskimääräisen avustuksen olleen 854 €.
Vuoden 1996 vuosikokous joutui dramaattiseen tilanteeseen. Silloisen puheenjohtaja Eero Lampion poismenon ja varapuheenjohtaja Kalle Tervaskarin estyneenä ollessa hallituksen jäsen Heikki Niemi joutui kylmiltään avaamaan sääntömääräisen vuosikokouksen. Siinä kokouksessa hallitukseen tuli valituksi puheenjohtaja ja viisi yhdistyksen jäsentä, jotka kaikki olivat kuulovammaisia: Heikki Niemi puheenjohtajaksi ja Mauno Kaipainen, Arja Niemelä, Toini Paakkola, Harri Särkimäki ja Kalle Tervaskari jäseniksi.
Samaisessa vuosikokouksessa päätettiin uusia myös säännöt Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y. -nimestä pudotettiin ruotsinkielinen osa. Samalla vähennettiin hallituksen henkilömäärä alkuaikojen seitsemästä jäsenestä viisi-jäseniseksi.
Kuulovammaistietoa monesta näkökulmasta
Alusta alkaen yhdistys on pyrkinyt tiedottamaan kuulovammaisuudesta ja kuulonhuollosta. Ensimmäisen toimintavuoden mittavin tiedotus- ja neuvottelutilaisuus oli keskussairaaloiden korvaosastojen ylilääkäreille 7.12.1968 järjestetty kokous, jossa selostettiin kuulokeskusten perustamisesta. Tilaisuudesta tiedotettiin myös lehdistölle. Neuvottelutilaisuuden osanottajille lähetettiin kokouskutsun mukana perusmateriaaliksi Tapani Jauhiaisen kirjoittama Kuuloviestin eripainos Kuulokeskusverkosto Suomeen. Tämä painotuote oli Kuulon Tuki – Stöd Hörseln r.y:n ensimmäinen julkaisu.
Vuoden 1970 aikana oli valmistunut kolmeen osaan taitettu esite "Mikä on Kuulon Tuki ry – Stöd Hörseln r.y." tiedotteeksi yleisölle ja kertomaan yhdistyksen luonteesta, tarkoitusperistä ja toiminnasta. Tiedote päivitettiin myöhemmin.
Tapani Jauhiaisen kokoamat tiedot eri keskussairaaloiden korvaosastoilta ja se oli julkaistu vuonna 1971 Kuuloviestin eripainoksena Kuulokeskustoiminta maassamme. Painoksen määrä osoittautui liian pieneksi, sillä alan opiskelijoiden keskuudessa eripainos oli ollut varsin kysytty sen sisältämän tiivistetyn perustietouden vuoksi.
Vuonna 2004 Markku Kunnaksen ehdotuksesta yhdistykselle hankittiin oma kotisivu www.kuulontuki.fi.
Markku avasi linkin ja hoiti homman valmiiksi. Pertti Köyste on sen jälkeen toiminut kotisivuvastaavana. Kotisivun avulla Kuulon Tuki ry jakaa tietoa yhdistyksestä ja sen avulla voidaan ilmoittaa haettavista avustuksista jne.
Vuonna 2019 Kuulon Tuen 50.-vuotisjuhlaa juhlistettiin kustantamalla Päivi Pöntyksen laatimaa Kuulokojeen käytön opasta, jota lähetettiin useita kappaleita kaikille Kuuloliiton 85:lle yhdistykselle jaettavaksi omille kuulolähineuvojille. Tarkoitus oli, että yhdistyksen kuulolähipalvelun vapaaehtoisilla opastajilla olisi keskeiset neuvonnassa tarvittavat ohjeet yksien kansien välissä. Palaute oli erittäin kiittävää ja opasta pidettiin hyvin tarpeellisena.